Virtapuron kuulumisia

Uudet pannat ja nimenantajaiset.

Torstai 2.10.2014 klo 22:11 - Katariina

Pennut ovat jo reilut kaksiviikkoa vanhoja. Silmät ovat auenneet ja liikkuminen alkaa olla melko vakaata. Leikkiäkin jo pienet koittavat, murina ja ulina kuuluvat myös harjoituksiin. Ensimmäiset matolääkkeet on "nautittu" ja lihaa maisteltu sekä kynnetkin lyhennetty. Paljon mahtuu pienen pennun elämään, kun vauhtiin päästään. Deli-emo hellästi heitä hoitaa ja tarkasti seuraa toimia. Pennut ovat nimeltään Virtapuron Camomilla, Castanja, Canerva, Carpalo, Cielo ja Cirsikka sekä pojat Virtapuron Cullero ja Cuisma. Kennelliiton vahvistus tälle toki vielä tarvitaan. "Seremonian" päätteeksi kaikki saivat pienen pentupannan kaulaansa. Kuvia päivitetty kuva-albumiin. Kuvat: Mari Huhtala

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Kuvia päivitetty kuva-albumiin

Lauantai 27.9.2014 klo 19:59 - Katariina

Kuva-albumiin lisätty yksittäiset kuvat pikkuisista 4 päivän ikäisinä.

Kommentoi kirjoitusta.

Vihdoinkin!

Maanantai 15.9.2014 klo 20:28 - Katariina

Tänään syntyivät Virtapuron C-pennut! Kahdeksan kaunista ja tervettä pentua syntyi melko pitkällisen ajanjakson aikana, sekä emo että pennut voivat hyvin. Väri ja sukupuolijakauma on seuraavanlainen: 1 x blondi narttu, 2 x merkkivärinen uros, 5 x merkkivärinen narttu. Rankan päivän vuoksi lepohetki suotakoon emolle ja pennuille sekä "kätilölle". Kuvaussessio käynnistynee huomen aamulla, illalla viimeistään joitain kuvia täälläkin ihasteltavana.

Kiitos, kumarrus ja kauniita unia kaikille!

Kommentoi kirjoitusta.

Jännitystä, jännitystä...

Perjantai 12.9.2014 klo 13:52 - Katariina

Ollaan jo niin lähellä... Vatsa on laskenut ja olo on kovin ahdas. Deli pääsääntöisesti nukkuu, välillä raskaasti kuorsaten, aivan kuin valmistautuen seuraavien viikkojen kovaan hoitokoitokseen. Minä tässä taidan olla se malttamaton, haluaisin niin kovin jo päästä masuasukkeihin tutustumaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Viimeisiä viedään...

Perjantai 5.9.2014 klo 6:50 - Katariina

Jännät paikat alkaa olla käsillä. Eilen raahasin pentulaatikon paikoilleen ja laittelin muutenkin paikkoja kuntoon.

Delin olo taitaa jo olla tukala, kovin ähkii, kun kokeilee masuasukkien muljausta ja huilatessakin pistää melkoisesti asentoa vaihtamaan. Pitkille lenkeille ei enää lähdetä, liikuntana toimii vapaana oleskelu omassa pihassa. Saa sitten mamma liikkua jaksamisensa mukaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Pohjaton tankki...

Tiistai 26.8.2014 klo 21:23 - Katariina

Kaksi ja puoli viikkoa olisi vielä jännitettävää H-hetkeen. Delin masu on kasvanut ihan valtavasti, naurattaa, kun ajattelen minkä kokoinen se sitten loppujen lopuksi on. Vauhtia piisaa edelleen, nyt liikuntalajeihin on lisättynä: " Mikä on nopein tapa tyhjentää kaverinkin ruokakuppi?" Tähän sitten on treenattuna erilaisia tyylejä, toimivin taitaa olla syöksy, kupin kaato ja irtosapuskan imurointi.

Koulutuksellisesti olisi varmaan toimivinta, jos Deli olisi aina tiine. Näin hienoa seuraamista ja tiivistä katsekontaktia ei aiemmin ole nähty ja sen yhden naminappulan eteen voi esittää koko repertuaarin opittuja liikkeitä... Pyytämättä...

Kommentoi kirjoitusta.

Huh, onneksi ei enää hellettä...

Tiistai 19.8.2014 klo 10:30 - Katariina

Pyöristyneestä ulkomuodostaan huolimatta Deli jaksaa lenkkeillä vielä ihan yhtä tarmokkaasti kuin aikaisemmin. Syvien ojienkaan tutkiminen ei vielä jää väliin, samoin kuin sinkoaminen metsäneläinten jäljille. Vielä tovin voimme näitä nyt kohta jo syksyisiin maisemiin vaihtuvia ulkoiluja harrastaa, odotuksen loppuvaiheilla otetaan sitten jo rauhallisemmin. Ihan parhautta on ulkoilualueet, joissa voit päästää koirat vapaaksi nauttimaan liikkumisesta.     

20140817_201111.jpeg

Kommentoi kirjoitusta.

Kurkistus salaisuuksiin...

Sunnuntai 10.8.2014 klo 22:11 - Katariina

Perjantaina oli kovin jännittävä päivä. Kauan odotettu uä-kuvaus tiineyden selvittämiseksi. Niinpä matkasimme Kankaanpäähän eläinlääkäriä tapaamaan. Kun karvainen maha oli ajeltu ja geelit huolella levitelty, päästiin viimein itse asiaan... Ja SIELLÄ NIITÄ OLI! <3 Pieniä kuplia, Hoffikuplia... Ei ne Delin voinnit olleetkaan kuvitteluani, vaan nyt sitten viiden viikon päästä meille odotetaan syntyväksi koiravauvoja. Ihanaa!!!

1 kommentti .

Valehtelevatko silmäni vai...?

Keskiviikko 30.7.2014 klo 9:51 - Katariina

Minusta näyttää, kuin tuo koiruus olisi levinnyt... Pahoinvointi on taakse jäänyttä, ruoka maistuu "maailman ahneimmalle" jälleen loistavasti. Toisena poikkeuksellisena käytösmallina olen havainnut "riekkumisen" vähenemisen. Koiraralli Laran kanssa on ollut osa hauskanpitoa, ympäri tonttia kulkee koirapolkuja, joita pitkin eräänlainen poliisi ja rosvo-leikki on ollut osa iltaohjelmaa. Vauhtia on kaveruksilla ollut välillä niin, että heikompaa huimaa... Vaikka onkin hienoa katsoa, kun koira nauttii liikkumisesta, ensin menee toinen edellä ja sitten nurkan takaa tullaan toisin päin. Nyt Lara turhaan haastaa toista iloitteluun, ei Deli nyt oikein tälle lämpene...

Kommentoi kirjoitusta.

Pahoinvointiako...

Lauantai 19.7.2014 - Katariina

Deli, maailman ahnein lortti, jättää osan ruokaansa syömättä ja katselee kuppiaan... Voisin kuvitella sen, sanovan: "Yök..."

Kommentoi kirjoitusta.

Adalmiinanhelmi "Deli" ja Milahow Karmac "Rasmus"

Lauantai 12.7.2014 - Katariina

Delin ja Rasmuksen "lemmenliekki" leimahti ja jännityksellä odotamme jälkitulosta... 8.8.2014 olisi varattuna ultraäänitutkimus, jolloin saadaan tietää onko masuasukkeja tulossa...

1 kommentti .