Hei!

Tervetuloa Kennel Virtapuron sivuille.

Hovawartteja on meiltä lähtenyt maailmalle kaksi pentuetta, viimeisin jo 11 vuotta sitten. Pitkä tauko jalostusnartun puuttumisen vuoksi on päättynyt ja nyt jatkan jalostustyötä Adalmiinanhelmellä (Deli). Perheessämme on ihmisjäsenten (mies ja kaksi lasta) lisäksi toinen hoffinarttu, Nugadogin L´amour (Lara), mittelspitznarttu Nugadogin Anelma-Unelma (Tiuhti), pari kattia (Teukka ja Maukka) ja kaksi belgianjättikania sekä torinhevonen Hortus (Jätti).

Kasvatustyöni on ollut ja tulee olemaankin pienimuotoista, pennut kasvavat perheen keskellä tottuen jo pienestä pitäen normaaleihin arkiaskareihin sekä lapsiin. Tavoitteenani on kasvattaa rodunomaisia ja uusissa kodeissaan tehtävänsä täyttäviä koiria.

Tietokonenerona nämä ovat ensimmäiset luomani sivut, joten päivitän näitä tänne pikkuhiljaa... Suonette anteeksi...

Uudet pannat ja nimenantajaiset.

Torstai 2.10.2014 klo 22:11 - Katariina

Pennut ovat jo reilut kaksiviikkoa vanhoja. Silmät ovat auenneet ja liikkuminen alkaa olla melko vakaata. Leikkiäkin jo pienet koittavat, murina ja ulina kuuluvat myös harjoituksiin. Ensimmäiset matolääkkeet on "nautittu" ja lihaa maisteltu sekä kynnetkin lyhennetty. Paljon mahtuu pienen pennun elämään, kun vauhtiin päästään. Deli-emo hellästi heitä hoitaa ja tarkasti seuraa toimia. Pennut ovat nimeltään Virtapuron Camomilla, Castanja, Canerva, Carpalo, Cielo ja Cirsikka sekä pojat Virtapuron Cullero ja Cuisma. Kennelliiton vahvistus tälle toki vielä tarvitaan. "Seremonian" päätteeksi kaikki saivat pienen pentupannan kaulaansa. Kuvia päivitetty kuva-albumiin. Kuvat: Mari Huhtala

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Lisää kirjoituksia